Petermayn on Tampereelta kotoisin oleva uuden DJ-sukupolven kirkkainta kärkeä edustava DJ-artisti. Nuoresta iästä huolimatta hänellä on takanaan satoja keikkoja niin omilta artisti soitoilta kuin yökerho, terassi ja yksityistilaisuus keikoista. Petermayn on keikkaillut ympäri Suomen suurimpia kaupunkeja sekä tehnyt keikkoja ulkomailla. Hänen keikkansa ovat herättäneen laajaa mielenkiintoa niin asiakkaiden kuin promoottereiden kesken, erityisesti keikkojen energisyyden ja yllätyksellisten biisivalintojen takia. Yleisön viihtyvyys on kuitenkin hänen ykkösprioriteettinsa. Hän itse luonnehtii soittamansa musiikin rantautuvan jonnekin räpin, housen ja kaiken muun mahdollisen välimaastoon. Petermaynillä on kokemusta Suomen suurimmista yökerhoista ja hän onkin toiminut useissa eri residentti rooleissa näillä kerhoilla. Petermayn on myös tuttu näky suomalaisilla festivaaleilla sekä näiden klubijatkoilla: Blockfest, Solarsound, Aurafest, Seinäjoki HipHop, Suomipop ja Scopefest. Tämän lisäksi hän on soittanut lämppäri settejä erinäisissä tapahtumissa …
DJ Nikos
DJ Nikos, kiertänyt Suomen moneen otteeseen läpi eri klubitapahtumissa esiintymässä, myös esiintyminen Kreikassa kiertueella. Tänäpäivänä myös omia klubikiertueita järjestävä artisti jonka DJ uran CV:seen kuuluu esiintymiset mm. F*ck Me Its Friday, Weekend Festival Pre Tour, Club Kerma, Summer Heat, Klub Nasty, Summer Up Cruise, Saturday I’m In Love, XXL Tour ja Sikaklubi. Yhteistyössä: Summer Up …
Justin Case
Justin Case is a Finnish DJ living in Helsinki. He found interest in music a age of 12 and since then has gained experience in various genres. Justin Case performed in two bands before he started career as a DJ. After discovering turntables and his passion for DJ’ing, Justin Case worked first through Live Nation …